Vapaus valita lapselle hoitaja

Perjantai 15.1.2021 klo 22:42

Kotihoidontuesta käydään taas kovaa väittelyä. Ministeriön asettama tutkijaryhmä tulee esittämään myöhemmin tänä talvena valmistuvassa raportissaan, että poistamalla kotihoidontuki, saadaan 10 000 työllistä lisää.

Totta on, että jos nämä kotona lapsiaan nimenomaan kotihoidontuen turvin hoitavat ostaisivat lapsillensa julkisen tai yksityisen varhaiskasvatuksen palveluja, he olisivat käytettävissä muun työn tekemiseen.

Kaikilla ei kuitenkaan ole työpaikkaa odottamassa. Tai jos on, sitä hoitaa sijainen. Tällöin kotoa lasta hoitamasta palaava työntekijä mahdollisesti syrjäyttää vuorostaan sijaisen työttömäksi. Eikä silloin työssä olevien määrä lisäänny.

Kotihoidontuki on veronalaista tuloa, aivan kuten ansiotulokin. Miksi joidenkin on vaikea ajatella, että kotona lastaan hoitava huoltaja tekee arvokasta työtä ja siitä on oikein maksaa edes pieni korvaus?

Yhteiskunta tukee lasten hoitamista myös kodin ulkopuolella. Esimerkiksi kunnallisen varhaiskasvatuksen piirissä olevasta lapsesta kunta maksaa osansa, vaikka huoltajat maksavat hoitomaksua tulojensa perusteella. Eikö siis olisi tasapuolista, että lapsen hoitoa tuetaan paikasta riippumatta?

Paljon kuulee puhetta myös siitä, että lapset eivät saa olla lapsia riittävän pitkään ja että vanhemmilta on vanhemmuus hukassa. Auttaako tähän se, että vanhemmat ajetaan viemään lapset julkisen varhaiskasvatuksen piiriin ja vieläpä yhä aikaisemmin? Itse panostaisin enemmän avoimiin varhaiskasvatuspalveluihin, joihin voi tukeutua halutessaan.

Kaikki eivät voi hoitaa lapsia kotona. Siksi myös julkisilla ja yksityisillä hoitopalveluilla on paikkansa. Mielestäni perheillä on kuitenkin oltava mahdollisuus valita heille sopivin vaihtoehto. On se sitten jommankumman vanhemman kotihoito, isovanhempien, yksityisen palveluntarjoajan tai kunnallisen yksikön tuottama hoitopalvelu. Yhteiskunta voi aivan hyvin tukea kaikkia vaihtoehtoja tasapuolisesti.

Pidetään huolta, että vaihtoehtoja on erilaisia ja jokainen perhe voi valita tilanteeseensa sopivimman. Annetaan vapaus toimia omalla tavalla ja tuetaan niitä, jotka apua tarvitsevat. Muistetaan, että lapsissa on tulevaisuus.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Uusimaa-lehden kolumnina 15.1.2021.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kotihoidontuki, lapsi, perhe, vapaus, isovanhemmat, julkinen, päivähoito, yksityinen