Olen Sanna Kurki, uusmaalainen keskustavaikuttaja Askolasta. Näillä sivuilla kerron ajatuksiani vaikuttamisesta.

Tervetuloa haastamaan ja kertomaan viestiä. Minä kuuntelen ja vien viestin eteenpäin - turvallisesti.


Kotona Askolassa

Maanantai 15.2.2021 klo 21:52

Minulle Askola on ollut aina koti. Täällä olen viihtynyt, enkä koskaan ole kaivannut muualle. Jos reissata olen saanutkin, niin kotiin on ollut aina hyvä palata. Kotikylä on vaihtunut vain kerran, asuinpaikka kahdesti.

Askolassa on hyvät peruspalvelut. Terveyskeskus toimii tällä hetkellä palautteen mukaan erittäin hyvin. Toki haasteitakin on matkan varrella ollut. Jatkossa nämä palvelut tullee järjestämään Itä-Uudenmaan hyvinvointialue samoin kuin sosiaalipalvelut. Lakiehdotuksen mukaan palvelut on edelleen järjestettävä lähipalveluina mahdollisuuksien mukaan. Kuntalaisten edunvalvonnassa on oltava siis tarkkana jatkossakin.

Sote-uudistuksen jälkeen kunnan suurimmaksi toimialaksi nousee sivistyspalvelut. Lisäksi tärkeitä asioita ovat kaavoitus, teknisen toimen palvelut sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen eli hyte.

Koulutiloja olemme uudistaneet nyt taajamissa. Itäpuolen asema palveluverkon suhteen on ratkaistava ensi valtuustokauden aikana. Toivon, että uusi valtuusto saa kuntastrategian päivittämisen yhteydessä muodostettua yhteisen pitkäntähtäimen tavoitetilan, jota kohti voidaan kulkea päätös kerrallaan. Mukaan keskusteluun on otettava kaikki halukkaat kuntalaiset.

Kaavoitus ja maankäytön suunnittelu on erittäin tärkeä osa kunnan toimintaa. Se ohjaa yhtä lailla asutuksen kuin palveluiden sijoittumista kuntaan. Askolan kunnan maapolitiikan periaateohjelma on hyväksytty viimeksi vuonna 2012. Sekin olisi hyvä saattaa ajan tasalle uuden valtuuston työkaluksi.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on meille kaikille eduksi. Mitä paremmin voimme, sitä vähemmän tarvitsemme korjaavia palveluita ja sitä enemmän veroeuroja jää hyvien asioiden kehittämiseen. Jokaisella meistä onkin suuri vastuu huolehtia itsestään ja läheisistään parhaan kykynsä mukaan. Kunnan tehtävä on tulla avuksi silloin, kun omat voimat eivät riitä. Sen mahdollistamme me kaikki yhdessä veroja maksamalla.

Ja niistä veroista muuten. Näin runsaslumisena talvena täällä taajamien ulkopuolella, jos lumien auraus ei miellytä, voi moitteet esittää peilin edessä. Silti me maksamme samat verot kuin taajamissa asuvat. Olisiko aika ryhtyä miettimään veronmaksun porrastusta saatujen palveluiden perusteella?

Kirjoitus on julkaistu alun perin Uusimaan kolumnina 15.2.2021 otsikolla Taajamassa ja sen ulkopuolella

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Askola, koti, kotikunta, kunta, sote, hyte, vero, kiinteistövero, lumi, lumenauraus, lumityöt, koulu, opetus, palveluverkko

Vapaus valita lapselle hoitaja

Perjantai 15.1.2021 klo 22:42

Kotihoidontuesta käydään taas kovaa väittelyä. Ministeriön asettama tutkijaryhmä tulee esittämään myöhemmin tänä talvena valmistuvassa raportissaan, että poistamalla kotihoidontuki, saadaan 10 000 työllistä lisää.

Totta on, että jos nämä kotona lapsiaan nimenomaan kotihoidontuen turvin hoitavat ostaisivat lapsillensa julkisen tai yksityisen varhaiskasvatuksen palveluja, he olisivat käytettävissä muun työn tekemiseen.

Kaikilla ei kuitenkaan ole työpaikkaa odottamassa. Tai jos on, sitä hoitaa sijainen. Tällöin kotoa lasta hoitamasta palaava työntekijä mahdollisesti syrjäyttää vuorostaan sijaisen työttömäksi. Eikä silloin työssä olevien määrä lisäänny.

Kotihoidontuki on veronalaista tuloa, aivan kuten ansiotulokin. Miksi joidenkin on vaikea ajatella, että kotona lastaan hoitava huoltaja tekee arvokasta työtä ja siitä on oikein maksaa edes pieni korvaus?

Yhteiskunta tukee lasten hoitamista myös kodin ulkopuolella. Esimerkiksi kunnallisen varhaiskasvatuksen piirissä olevasta lapsesta kunta maksaa osansa, vaikka huoltajat maksavat hoitomaksua tulojensa perusteella. Eikö siis olisi tasapuolista, että lapsen hoitoa tuetaan paikasta riippumatta?

Paljon kuulee puhetta myös siitä, että lapset eivät saa olla lapsia riittävän pitkään ja että vanhemmilta on vanhemmuus hukassa. Auttaako tähän se, että vanhemmat ajetaan viemään lapset julkisen varhaiskasvatuksen piiriin ja vieläpä yhä aikaisemmin? Itse panostaisin enemmän avoimiin varhaiskasvatuspalveluihin, joihin voi tukeutua halutessaan.

Kaikki eivät voi hoitaa lapsia kotona. Siksi myös julkisilla ja yksityisillä hoitopalveluilla on paikkansa. Mielestäni perheillä on kuitenkin oltava mahdollisuus valita heille sopivin vaihtoehto. On se sitten jommankumman vanhemman kotihoito, isovanhempien, yksityisen palveluntarjoajan tai kunnallisen yksikön tuottama hoitopalvelu. Yhteiskunta voi aivan hyvin tukea kaikkia vaihtoehtoja tasapuolisesti.

Pidetään huolta, että vaihtoehtoja on erilaisia ja jokainen perhe voi valita tilanteeseensa sopivimman. Annetaan vapaus toimia omalla tavalla ja tuetaan niitä, jotka apua tarvitsevat. Muistetaan, että lapsissa on tulevaisuus.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Uusimaa-lehden kolumnina 15.1.2021.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kotihoidontuki, lapsi, perhe, vapaus, isovanhemmat, julkinen, päivähoito, yksityinen

Vuosi 2020

Keskiviikko 23.12.2020 klo 23:40

VUOSI 2020

Kirjoitan tätä itsenäisyyspäivänä. Piirongin päällä palaa kaksi tuikkua Suomen lipun vierellä. Televisio näyttää poikkeuksellisia Linnan juhlia. Mieli on levollinen, vaikka loppua kohti käyvä vuosi on ollut äärimmäisen erikoinen.

Tammikuu oli työntäyteinen inventaarion ja tilinpäätösten tiimellyksessä. Talven ainoa lumisade tuli kuudes päivä. Helmikuussa pidin viikon lomaa.

Maaliskuu muutti kaiken. Kalenteri alkoi tyhjetä. Kokoukset ja tapaamiset muuttuivat etäyhteyksin toteutettaviksi. Kuopus siirtyi etäopiskeluun ja meillä alkoi huoneremonttikaruselli. Sitten Uusimaa eristettiin.

Huhtikuussa etäpalaverit sujuivat, milloin työhuoneessa ja välillä metsälenkillä. Kymmenen viikkoa teimme lounaatkin kotona, kun ravitsemusliikkeet joutuivat sulkemaan ovensa. Kaupassa kävimme kerran viikossa ja samalla hoidimme myös lähipiirin riskiryhmäläisten ostokset.

Toukokuussa vietimme äitienpäivää Vahijärvellä soudellen. Kuntaan haettiin uutta kunnanjohtajaa. Pääsimme myös äidin kanssa yhdessä kunnan ja seurakunnan edustajina laskemaan seppeleen kaatuneiden muistopäivänä. Se oli koskettava hetki. Etäkokoustin mökissä tai pihalla.

Kesäkuussa kukkivat omenapuut ja juhlistimme isän kahdeksankymppisiä perheen kanssa. Kuopus sai ajokortin ikäpoikkeusluvalla ja siihen päättyivät ”mamma-taksin” ajot. Kunnanvaltuusto kokousti parikin kertaa ja valitsimme kunnalle uuden johtajan. Kerrankin sade tuli oikeaan aikaan ja juhannuskokko syttyi Vahijärven rannassa.

Heinäkuussa juhlittiin ja torikahviteltiin sateessa. Elokuu toi mukanaan keväältä siirrettyjä kokouksia ja paikallisravit. Syyskuussa korona-tilanne taas paheni ja Oulu jäi edelleen käymättömien paikkojen listalle. Onneksi tuli perunaa reilusti talven varalle.

Lokakuussa uusi kunnanjohtaja otti ohjat käsiinsä. Yhteistyö hänen kanssaan on ollut helppoa ja uusia tuuliakin on aistittavissa. Marraskuu on aina minulle kuukausista vaikein pimeytensä vuoksi. Tällä kertaa se meni hujauksessa. Valtuustokin hyväksyi talousarvion yksissä tuumin.

Joulukuuhun mahtuu aina paljon tunteita. Adventtiaika odotusta täynnä, itsenäisyyspäivä ansaitsee kunnioituksemme ja lopulta Jouluna voi hetken hengähtää läheisten kanssa pohtien kulunutta vuotta ja odottaen jännityksellä tulevaa. Mennään päivä vain ja hetki kerrallansa. Jaksetaan – yhdessä!

Kirjoittaja toivottaa kaikille mukavaa Joulua ja toiveikasta vuotta 2021!

Kirjoitus on julkaistu alunperin Uusimaa-lehden kolumnina 8.12.2020.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: vuosi 2020, askola, joulu, korona, yhteistyö

Havaintoja liikenteestä ja liikkumisesta

Keskiviikko 11.11.2020 klo 20:21

Liikenne puhuttaa aina. Varsinkin liikenteen verotus. Veroja kerätään vähän joka välissä, niin omistamisesta kuin käyttämisestäkin. Ihmetystä herättää useissa keskusteluissa se, mitä näillä verorahoilla saamme.

Kuoppaiset, uraiset ja saviset hiekkatiet ärsyttävät maaseudulla. Reikäiset asvalttipäällysteetkään eivät riemun kiljahduksia ansaitse. Kunnostustyöt naurattaisivat, jos eivät itkettäisi.

Täytettä lapioidaan reikiin, mutta seuraava sade huuhtoo ne taas näkymättömiin. Reunaviivoja maalataan olemattomille pientareille ja seuraavalla viikolla levitetään uusi päällyste. Ja taas maalataan.

Ajoratamerkintöjen väri yksinkertaistettiin muun Euroopan malliin. Keltainen väri on kadonnut merkinnöistä. Valkoinen keskiviiva saa tosin kriittistä palautetta. Se häikäisee pimeällä valojen kanssa ajettaessa. Ja vaikeasti se erottuu talvisesta tienpinnasta.

Valojen käyttökin aiheuttaa kritiikkiä. Eräskin ammattiautoilija on manannut sitä, että moottoritiellä saa ajaa pitkillä eli kaukovalot päällä. Kaikki eivät ehkä tiedosta, että tien kaartaessa oikealle tai valaistulla tiellä pitää vaihtaa lähivaloille.

Yksi talviajan kestopalaute liittyy auraukseen. Milloin teitä ei ole aurattu ajoissa, milloin auraajat hiertävät lähes paljasta asvalttia. Pääväyliä aurataan useimmiten ajoissa yöaikaan, eikä se häiritse ketään.

Asutusalueilla toivotaan, että kadut olisivat aurattuina aamun työmatkalaisten lähtiessä liikkeelle. Mutta meteliä siitä ei saisi kuulua ennen heräämistä. Aika haasteellinen yhtälö. Haja-asutusalueen yksityisteistä pitävät huolen osakkaat itse. Ei ihme, että heitä kiukuttaa maksaa silti kiinteistöveroa.

Mielenkiinnolla odotan, millaiseksi liikenteen verotusjärjestelmä muovautuu tulevaisuudessa. Olisiko sijaintiin perustuva verotus oikeudenmukaisempi? Pitäisikö valtion tukea autojen muuttamista ympäristöystävällisemmiksi? Miten muuttuvat liikkumistarpeet ja joukkoliikenne koronan jäljiltä?

Itse ajan toistaiseksi dieselillä, mutta pääasiassa työhön ja luottamustoimiin liittyviä ajoja.

Kirjoittaja on Askolan kunnanvaltuuston puheenjohtaja.

Kirjoitus on alunperin julkaistu kolumnina Uusimaa-lehdessä 11.11.2020

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: liikenne, auto, diesel, maaseutu, kunnossapito, vero, kiinteistövero

Lisää kirjoituksia