Avauspuheeni Askolan Keskustan vuosikokouksessa 29.4.2019

Maanantai 29.4.2019 klo 22:20 - Sanna Kurki

Tervetuloa Askolan Keskusta ry:n sääntömääriseen vuosikokoukseen tänne Särkijärven Jukolaan. Tämä talo on minulle henkilökohtaisesti merkityksekäs paikka. Onhan isänisänisäni ollut rakentamassa tätä. Olen harrastanut tuolla salissa tanhuja, esiintynyt lavalla nuorisoseuran joulunäytelmissä, ollut mukana useammissa talossa vietetyissä juhlissa ja olenpa tavannut miehenikin tanssikurssilla tämän katon alla. Tänne on aina mukava tulla erilaisissa yhteyksissä. Taloa ylläpitävä yhdistys ja kylän väki tekevät arvokasta työtä paikallisen perinteen, toiminnan ja yhteisöllisyyden ylläpitämiseksi. Tälle toiminnalle ja näille ihmisille on helppo lausua kiitokset.

Arvoisa kokousväki

Meille keskustalaisillekin tärkeitä ovat perinteet, toiminnan kehittäminen ja yhteisöllisyys. Kaksi viikkoa sitten meitä ei naurattanut missään päin Suomea. Vaalitulos oli selvillä eikä kansa ollut luottanut meihin – saimme puolueen historian huonoimman vaalituloksen, vain 31 kansanedustajaa. Määrä väheni 18:lla ja useampi vaalipiiri tai maakunta jäi kokonaan ilman keskustalaista edustajaa.

Tulos on herättänyt paljon mielipiteitä, niin Keskustan omissa riveissä, kuin muissa puolueissa sekä erinäisissä asiantuntijoissa ja median edustajissa. Media on painanut päälle ja suorastaan kiertänyt veistä haavassa klikkiotsikoita pakertaen.

Kuluneena viikonloppuna Keskustan puoluevaltuusto kokoontui sääntömääräiseen vuosikokoukseensa Riihimäelle. Aiheiden joukossa oli luonnollisesti vaalitulosanalyysi sekä tuloksen aiheuttamat muutokset kuluvan vuoden talousarvioon.

Erään puoluevaltuutetun facebook-päivitystä lainaten: ”Kokous alkoi eilen alakuloisissa tunnelmissa toisiamme lohduttaen. Eilen pidettiin yli sata puhetta. Puheissa ja yleisössä ei vältytty kiukulta, kritiikiltä ja kyyneliltä. Paljon on vielä tehtävää ja korjattavaa ja keskusteltavaa. Aamupäivän jyrkätkin kannanotot ja puheet alkoivat loiventua iltaa kohti. Huumori ja nauru alkoi lisääntyä. Iltavastaanotolla kaupungin virallinen edustaja ihmetteli, miten kokouksen henki voi kaksi viikkoa rökäletappion jälkeen olla näin iloinen ja rakentava. Tällainen puolue ja porukka me ollaan!”

Lainasin tätä kommenttia, koska yhdyn siihen täysin. En olisi osannut itse sanoittaa kokoustuntoja paremmin. Tappion tuoma luonnollinen paha olo puhallettiin ulos ja siitä ryhdyttiin saman tien muovaamaan Uuden Keskustan tulemista. Katsottiin, mikä meni pieleen viime hallituskaudella. Aloitettiin strategiatyö, jonka lopputulos nähdään syksyn puoluevaltuustossa. Nyt on jokaisen aktiivitoimijan, jäsenen, kannattajan, äänestäjän aika sanoa millainen on minun Keskustani tulevaisuudessa. Jos haluamme muutosta, meidän on tehtävä se.

Ensimmäinen vastaus vaalitulokseen saatiin puoluejohdosta heti vaalien jälkeen tiistain puoluehallituksessa, kun puheenjohtaja Juha Sipilä ilmoitti luopuvansa puheenjohtajuudesta jo ennen vuoden 2020 puoluekokousta.

Juha on viimeisten parin vuoden aikana saanut selkäänsä sellaisen viharyöpytyksen, että ihmetellä täytyy hänen jaksamistaan. Kuitenkin, hän on toiminut kaikessa tekemisessään juuri kuten on luvannut. Hän lupasi laittaa Suomen kuntoon, sen hän teki. Keinot ja asioiden viestiminen ei silti tyydyttänyt kansaa. Hän on tehnyt kaikessa sen mitä on luvannut. Niin nytkin. Keskustan kannatusprosentti oli 13.9. Juha sanoi jättävänsä puheenjohtajan tehtävät, jos tulos on alle 14 %. Näin myös tapahtui.

Ylimääräisen puoluekokouksen ajankohdan valintaa -7.9.- on spekuloitu runsaasti. Mutta sitäkin ohjasi vain tekniset seikat: 2000-3000:n osallistujan puoluekokousta ei rempaista pystyyn sormia napsauttamalla. Lisäksi meillä on parhaillaan käynnissä eurovaalit, joille haluamme antaa tilaa. Sen jälkeen tulee kesä, jolloin mahdolliset puheenjohtajaehdokkaat tuskin haluavat kampanjoida. Syyskuun alussa valittu uusi puheenjohtaja pääsee aloittamaan syksyn eduskuntatyön alusta alkaen.

Yhtään varsinaista pj-kisaan ilmoittautunutta ei vielä ole tullut julkisuuteen, mutta kyselyitä, ehdotuksia, vihjailuja ja arvailuja on ilmassa runsaasti. Yhdeksi tämän vaiheen ennakkosuosikeista on noussut oman piirimme tehotykki, kansanedustajan paikkansa jälleen kirkkaasti uusinut Antti Kaikkonen. Olisikin piirin kannalta tärkeää saada puoluejohtoon tekijä, joka tuntee väkirikkaimpien vaalipiirien haasteet, myös puolueen näkökulmasta. Olen itse ilmaissut Antille tukevani häntä täysillä, jos hän ennen juhannussaunaan menoa myönteisen päätöksen asian suhteen tekee. Toivon, että saamme nähdä valkoisen savun nousevan piipusta juhannusaattona.

Nyt on meidän aikamme katsoa viime vuoteen ja juuri käytyihin vaaleihin omalta osaltamme sekä tehdä tarvittavat linjaukset sen suhteen, onko toiminnassamme parantamisen varaa ja jos on, miten voimme sitä parantaa. Sillä puolueen ja sen kannatuksen kasvu lähtee paikallisesta toiminnasta. Koska jokainen alue on erilainen ja jokaisella alueella tiedetään itse parhaiten, minkälaista toimintaa ja politiikkaa siellä kannattaa harjoittaa. Puolueen tehtävä on tukea tätä paikallista toimintaa yhteisten arvojen pohjalta, kaikkialla.

Näillä sanoin avaan kokouksen ja toivon runsasta ja rakentavaa keskustelua.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: keskusta, politiikka, puoluevaltuusto, eduskuntavaalit, vaalit, puheenjohtaja, valkoinen savu, vuosikokous, eu-vaalit, analyysi